Menetin rakkaan ystäväni 2 vuotta sitten tapaturmaisesti. Luonnollisesti itkin silloin, mutta todellisen suruni hautasin syvälle syvälle sydämeen. Sinne minne kukaan ei näe... sinne hautasin suruni, jotta minulla olisi edes jotain. Ystävääni en voi saada takaisin, sillä siellä missä hän on, sinne minä en voi mennä.... vielä.
Nyt eräs ystäväni kehoitti minua ajattelemaan kuin hän olisi punainen ilmapallo ja välillämme olisi punainen rakkauden lanka. Tuo lanka estää ystävääni lentämästä vapauteen. Kohti korkeuksia. Otan suuret sakset ja katkaisen tuon langan joka meitä yhdistää. Ja päästän hänet lopulta korkeuksiin.... vapaaksi. Katson kuinka hän nousee yhä ylemmäs....kunnes katoaa lopullisesti enkä näe häntä enään. Jää hyvästi rakkaani ja kiitos kaikista yhteisistä hetkistä. Kiitos että sain tuntea sinut ja kiitos että olit olemassa ♥
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
voi miten kauniisti kirjoitit.
VastaaPoistaja tottahan tuo on.
rakkaamme jäävät "välitilaan"
ellemme pästä heitä ikävän ja surun vuoksi pois,
siis on toki sallittua surra ja ikävöidä,tietenkin,pitääkin.
mutta pitää silti "päästää irti",etä toinne pääsee kotiin,ja voi myöhemmin,ollessaan valmis,tulla tänne henki/enkelioppaana/henkenä tms meitä moikkamaan,ohjaamaan.
olet rohkea,rakas ystäväni ♥