hyvästi jää,se päättyi näin..

tiedättekö sen tunteen,kun on niin kovat oviskivut,että tunnet ihan jokaikisen tapahtuman sisälläsi reaaliajassa?

sen,miten hedelmöitys tapahtuu...NYT!

sen,miten pieni ihmisen alku liikkuu sisälläsi etsien oikeaa kiinnittymispaikkaa?

miten olet malttamaton,että päivät kuluu,jotta voit todentaa tapahtuman,jonka olet tuntenut kokoajan,plussatestillä todeksi?

ja kun se päivä vihdoin tulee,tiesit tuloksen,silti olet maailman onnellisin:vauva!!

hedelmöityksestä asti kärsit vielä ikäänkuin varmistukseksi,tosi kovista "oireista",kauheasta pahoinvoinnista,ja sitä seuraanneesta pääkivusta,huimauksesta,viiltelyistä,nippailuista jne.niin,että mitään epäilyksen häivää ei ole.

eikö silloin ole jo luvallista luottaa,että kerrankin sujuu kuten pitäisi?

mein vaavin piti syntyä huhtikuussa.

niin piti.

siitä unesta se alkoi.minä "tiesin" että se tarkoittaa keskenmenoa-taas,vaikka ihanat ystävät koittivat <3 lohdutella muilla selityksillä <3

kiitos siitä teille,Anna ja Maarit <3

ikäänkuin keskenmenon kärsimyksessä ei olisi tarpeeksi,se-todella ironista-alkoi vapaaehtoishommissa.olin "töissä" paikallisen Mll:n (jonka hallitukseen kuulun) järjestämässä kirpparitapahtumassa,jotta saataisiin taas touhua ja apua lapsiperheille.

esitä siinä sitten urheaa ja iloista,kun sydän on murskattu lattialle-tai vessanpyttyyn-TAAS kerran.

olisi jo kiva pikkuhiljaa tietää,mitä NIIN kamalaa olen tehnyt että Jumala näin rankaisee(vaikken edes usko rankaisevaan Jumalaan,vaan auttavaan ja rakastavaan.NYT on usko kovalla koetuksella)

kaikenlisäksi flunssa tekee tuloaan.kurkku on kuin raastinrauta.toiv ei pahene,haluan EDES kerhoon keskivikkona.

hyvin menee,mutta menköön-ja FUCK!!

ystävilleni

Kun oma rakas ystävä on hädässä,tuntuu omien ongelmien ja murheiden vyyhti aika pieneltä.
tai,niitä hädässä,oikeasti suuressa hädässä olevia ystäviä on nyt monta.

mikäs huonojen energioiden aika nyt taas oikeen on?

enkä itse pysty auttamaan,kuin vain rukoilemalla,ja pyytämällä enkeleitä apuun

jaksakaa,rakkaat ystävät,luottaa ja uskoa,katsoa valoisin silmin tulevaan.

vaikka tiedän sen olevan todella vaikeaa.todella todella vaikeaa.

miten sitä voisikaan luottaa,jaksaa uskoa ja toivoa,kun koko murhe ja ongelma säkki vuotaatulviiyliäyräittensä.ja pahasti?

eli se uskominen ja luottaminen sekä toivominen jää tukena olevien ystävien harteille.

ehkä,kun me tukevat ystävät jaksetaan uskoa,luottaa ja toivoa,siitä joku päivä tarttuisi murheenmurtamiin ystäviinkin pieni ripaus uskoa,luottoa,ja toivoa,ja löytäisivät sen pienen valon ja toivon,vaikka miten pienen tunnelin suun,jonka päässä loistaisi valo,Jumalan valo,ystävyyden valo,rakkauden valo,jota kohti lähtisivät tarpomaan ♥

sitä päivää odotellessa,muistakaa,miten rakkaita te olettekaan!!

vauva uutisia siellä,vauva uutisia täällä

ihanaa,oikeasti,todella ihanaa että ihmiset saa vauvoja.

tuntuu vaan NIIN valheelliselta iloita muiden onnesta,kun samaan aikaan oma sydän vuotaa verta,miksi,oi MIKSI kaikki tärppäykset vuotaa pois viimeistään 10+

ja ei,en ole katkera ystävieni onnelle,en ollenkaan.ei se oikeasti ole meiltä pois,muiden onni.

miksi siis tuntuu tuolla sydämen perimmäisissä kopperoissa hirveän kipeältä? miksi se viimeinen huone,se salattu,kuristuu kasaan ja huutaa tuskaa?

miksi sen tunteen,että meidän perhe ei ole vielä kokonainen,pitää olla niin voimakas?

oliskohan helpompaa,jos se ei olis.ehkä.

asiaa ei helpota yhtään,että intuitiivisesti tunnen eräiden ystävieni raskausoireet ihan kuin olisivat itselleni tosia.ei se haittaa,olen oikeasti todella onnellinen kaikkien vauvaa odottavien puolesta,MUTTA


miten ihanaa olisi jos saisi ne kokea vielä tosina itselleen,tässä todellisuudessa,oikeasti tuntea ne ihanat kuplinnalta tuntuvat ensiliikkeet,voimistuen lopulta kylkiluita ruhjoviksi,todella kipeiksi potkuiksi.

sen tuskallisempaakin tuskallisemmna tunteen,kun pieni pää alkaa puskemaan ulostulo tietään synnytyskanavaa pitkin,tuskallisen,mutta samalla maailman ihanimman tunteen kera,puuskuttaen,hengittäen supistusten tahtiin.ja jännittäen ehditäänkö tälläkin kertaa ajoissa sairaalaan-varsinkin kun matka synnärille on pidentynyt 20 minuutin matkasta n tunnin matkaan,ja pienestä aluesairaalasta isoon yliopistolliseen,jonne ei edes voi mennä käytäville käveleen,ollakseen valmiina kun vauva päättää tulla.viimeiset kun on tulleet hyvinsäkin nopsaan...

ja se viimeinen ponnistus,kun vihdoin kuuluu maailman kaunein ääni:vauvan ensi rääkäisy,ja se kun vaavi lasketaan masun päälle ryömimään tissille.voiko ihanempaa tunnetta olla?

no ehkä se seuraava tapahtuma,kun tullaan kotiin uuden vauvan kanssa koko sisaruskatraan luokse-vihdoin oltais kotona,koko perhe kasassa.

oliskos sitten perheen pääluku täynnä?

sitä ei tiedä,ennekuin ollaan tilanteessa.sitä seuraava tunne kertoo kaiken.

syliinasti selviävää pikkuseiskaa odotellessa <3