tiistai 24. toukokuuta 2011

Lupaamani "kässäri"

ELÄMÄN KAARI – ESITELMÄ
Perustuu ryhmätyöhön

"Auringon nousu, aamun koi
kaunis laulu hiljaa soi.
Syliini saan lapsen oman,
niin pienen, niin soman."


Vastasyntynyt vauva parkaisee ensi huutonsa. SE ON TYTTÖ!
Onnelliset vanhemmat hoivaa ja paijaa pientä prinsessaa, joka saa nimekseen Liisa.
Liisa kasvaa normaaliin tahtiin, vuosikkaana jo kävelee ja melkein juoksee. Opettelee itse syömään, muutamia selviä sanojakin tulee jo. ”Äiti, anna, auto, isi...”
Parivuotias Liisa on aika tahtopaketti. ”Mää itte!”, on hyvin usein kuultu lause.
Liisa hallitsee jo juoksemisen, ja kiipeää liukumäkeä ylös tosi taitavasti. Liisa opettelee myös itse pukemista, sukkahousutkin sujahtaa helposti jalkaan. Kenkien kanssa tarvitsee vielä apua. Prinsessa sadut ovat tärkeitä unen tuojia.
3-vuotis päivän lähestyessä alkaa Liisan äiti jutella Liisalle päiväkotiin menosta, jossa olisi paljon kavereita, ja mukavaa puuhaa.
”Mikä ihmeen päiväkoti?” miettii Liisa itsekseen pienessä päässään. Äiti sanoi, että mennään tutustumaan kyllä sinne, jotta näet mikä paikka se oikein on.

”Kasvuaan seurata saan,
joskus silkkiä vaan
lapseni tie, soraa ja santaa.
kohti elämänkaaren taivaanrantaa,
onnea iloa meille kantaa.”


Päiväkoti ja sen rytmi alkoi tulla Liisalle nopeasti tutuksi, ja Liisa saa ystäviä. Askartelut ja ulkoilut ovat Liisalle mieleen. Ja yhteistuokiot., mm laululeikit ovat ihan lemppareita.

”IHHAHHAA, IHHAHHAA, HEPO HIRNAHTAA
IHANAA, IHANAA, ONHAN RATSASTAA.
JUOKSE HEPO HILJAA, KANNA PIKKU LIISAA
KANNA KOTIIN SAAKKA, KEVYT KALLIS TAAKKA.
IHANAA, IHANAA, ONHAN RATSASTAA.”

Kuusi vuotias Liisa aloittaa esikoulun. Laskee jo helppoja yhteenlaskuja ( 2+1 )
tunnistaa liki kaikki kirjaimet ja melkein jo lukeekin. Liisa on harrastanut Balettia nyt kaksi vuotta.
Koulun alkaessa 7-vuotiaana Liisa lukee, on baletissa jo B1 tasolla, Liisasta on kasvanut empaattinen nuori neiti, joka auttaa ystäviään parhaansa mukaan.
9-vuotias Liisa alkaa jo kyseenalaistamaan asioita, mahtavatko ne aikuiset ollakaan aina ihan oikeassa. Äitiä haastetaan ”mutta kun ope sanoi että se on näin..”
14-vuotias Liisa on jo kovassa murrosiässä, aloittanut rippikoulun. Fyysinen kehitys on huomattavaa pieni mieli myllertää, ei meinaa pysyä perässä  on oltava yhtä aikaa mukamas niin aikuinen, vaikka onkin vielä ihan lapsi.
Kaverit ovat nyt todella tärkeitä, vanhemmat jäävät vähän syrjään, eiväthän ne tajua mistään mitään. Kylällä vietetään paljon aikaa ystävien kanssa, jossa koulun jälkeen katsellaan poikia ja ”hengaillaan.”
”Voi Maiju, että tuo Jone on sitten ihqu ! Kato ny vaude sen kuteita ja sit toi kevari... vähäks siisti! ”
”Vitsi mutsi on ihan daiju, pitäs muka olla enemmän himassa. Siis mitä kettua mä muka siä tekisin? ( Jauhaa purkkaa suu auki isosti..)

”MUTSI EI TAJUU, ETTEI MUA KIINNOSTA
EN TODELLA TUU, HIMAAN SUA HIILLOSTAAN,
MUTSI EI TAJUU, ETTEI MUA KIINNOSTA
EN TODELLA TUU, HIMAAN SUA HIILLOSTAAN!

ELÄMÄ ON! ” (räppäämällä)

Liisa on päättänyt ylä-asteen. Haki kosmetologi kouluun, pettymys oli kova kun ei päässytkään ensi yrittämällä sinne. Pääsi kuitenkin korottamaan arvosanojaan 10- luokalle, ja aikoo hakea ensi vuonna uudelleen.
Liisa on kyllä ylittänyt pahimman murrosikä-vaiheensa, siltikin vanhemmat on edelleen tyhmiä vanhuksia jotka ei tajuu mistään mitään. Tupakka ja alkoholikin on tullut jo tutuksi. Eihän voi olla ”hannari”, kun kaveritkin polttaa ja juo.
19-vuotiaana Liisa on valmis kosmetologi, sai kesätyöpaikan hoitolasta jossa voi olla mahdollisuus jatkuvaan työhön. Kesä menee töitä tehdessä ja ystäviä tavatessa.
Liisa tapaa Matin. Matti pelaa jalkapalloa, ja on ajoneuvosähköasentajana isossa merkkiliikkeessä. Nuoret rakastuvat, puolen vuoden seurustelun jälkeen kihlautuvat.

”Nuoreksi varttuen tietänsä kulkee
aikanaan oman lapsensa syliinsä sulkee.
Lapsenlapsen onni ja autuus
oman elämän rikkaus hautuu.”


Liisa ja Matti suunnittelevat häitään, huomaavat odottavansa vauvaa. Elämä näyttäytyy nyt hyvällä kirjollaan heille. Tosin joutuvat miettimään tosissaan aikuisuutta, sen tuomia vastuita.
Reilu 30 vuotiaina molemmilla pyörii mielessä mennyt elämä, siihen astiset saavutukset ja mahdolliset unelmat ja haaveet. Liisa haluaisi perustaa oman yrityksen, mutta pelkää ettei se kannatakkaan. Matti on siirtynyt aktiivi pelaajasta valmentajaksi, ja pelailee muuten vaan entisen joukkueensa kanssa pari kertaa viikossa puulaakisarjassa.
Liisa on toiminut jo pitkään MLL paikallisyhdistyksessä, puheenjohtajanakin vuoroillaan. Matti taas on mukana nykyään kunnallispolitiikassa. Lapset ovat jo koululaisia ja iltaisin on mahdollisuus enemmän harrastaa vanhemmillakin.

”Aikuisuuden tietä kulje lapsonen,
Jumalakin matkasi tietää sen.
Vanhuuden tietä kun kulkemaan saa,
auringonlasku jo mua odottaa.”


Molempien vanhemmat alkavat olla jo iäkkäitä, ja tarvitsevat enemmän apua kotonaan. Lapset taas ovat 20 vuoden molemmin puolin, ja tarvitsevat henkistä tukea vanhemmiltaan nyt paljon. Tuossa iässä äiti kelpaa taas neuvomaan, varsinkin kun tytär odottaa ensimmäistä lasten lasta.. Mummiksi ja papaksi kasvaminen on siis edessä. Liisa ja matti ovat 50-vuotiaita, molemmat ovat toki fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta pelko vakavasti sairastumisesta iän myötä kasvaa kuitenkin. Vaikka toisaalta – elämä on juuri nyt ihan parasta! On paljon aikaa itselle ja kumppanille omien lasten lennettyä pesästä, ja saa nauttia lapsen lapsista halun ja jaksamisen mukaan.
70- vuotiaina alkaa muisti pettämään, fyysiset rajoitukset ovat jo huomattavissa selvästi.
Enää ei Matti pelaa jalkapalloa, mutta päivittäisellä kävelyllä käyvät yhdessä. Lasten lasten lapsiakin on jo.
80- vuotiaana Liisa menettää Matin, joka saa sydänkohtauksen ja lähtee taivaan kotiin.

”Lennä luokse Jumalan,
sinua aina rakastan.
Enkelit sinut saattaa voi,
on sinulla ikuinen aamunkoi.”

90 vuotias Liisa on muuttanut palvelukotiin, koska ei pärjää enää yksin kotona.
Dementia ja reuma vaivaavat.
Liisa ei oikein ole kotiutunut, ja hoitotoimenpiteet, kuten kuivituksen kokee nöyryyttävänä.
Liisan ollessa 95 vuotias, alkaa elämä hiipumaan hänestä pikku hiljaa. Lapset, lasten lapset ja lasten lasten lapset käyvät kyllä katsomassa, mutta ei enää tunnista heitä.

”Siintää elämänkaaren taivaanranta”

*************************************************************************************

Tämä tarina on kursittu ryhmätyömateriaalista kasaan suht nopsalla aikataululla,faktatiedot on kirjoista ja kansista ryhmätyöstä,runot yms sepustukset oman pään tuotantoa.Runkona käytin alla olevaa elämänkaari runoani.

Jännityksellä jäämme odottamaan,minkä arvoiseksi ope arvottaa ryhmätyömme+ tämän ryhmätyön esittelyn tässä muodossa.Esitimme siis "näytelmänä" tämän,kertoja luki loistavasti tekstin...

nivea buzz

Tutustu www.nivea.fi ja kisa löytyy www.nivea.fi/mosaiikki
sieltä löydät myös minun nivea muistoni



buzzaan ekaa buzzaustani,nivean 100-vuotis juhlaa.

Tällainen mainospläjäys nyt ensin :)

torstai 19. toukokuuta 2011

IIHMISEN ELÄMÄNKAARI

Auringon nousu,aamun koi

kaunis laulu hiljaa soi.

Syliini saan lapsen oman,

niin pienen,niin soman.


Kasvuaan seurata saan,

joskus silkkiä vaan

lapseni tie,soraa ja santaa

kohti elämänkaaren taivaanrantaa,

onnea,iloa meille kantaa.


Nuoreksi varttuen tietänsä kulkee

aikanaan oman lapsensa syliinsä sulkee.

Lapsenlapsen onni ja autuus

oman elämän rikkaus hautuu.


Aikuisuuden tietä kulje lapsonen,

Jumalakin matkasi tietää sen.

vanhuuden tietä kun kulkemaan saa,

auringon lasku jo mua odottaa.



Siintää elämänkaaren taivaanranta.


-S.M.-

tiistai 10. toukokuuta 2011

8.5.2011-10.5.2011

Tyhjää.


Pimeää.


Tiedottomuuden rajamailla.


Katselen elämääni kuin ulkopuolelta,tarkastelen itseäni ja tapahtumia: onko kaikki vain pahaa unta?

Tai jonkun todella sairasta pilaa?

Ei ymmärrä.Ei tieto,vaikka se on olemassa,vain suostu menemään perille asti.Ei sinne viimeisinpään pääkopan lokeroon,monen kokemus ja tuntemus mutkan ja kulman kautta,jotta se oikeasti iskostuisi päähän.

Omaan aivan ihania ystäviä,jotka haluaisivat,että jakaisin ajatukseni ja tunteeni heidän kanssaan.

Iso kiitos heille siitä.

On niin kovin vaikea yrittää vakuuttavasti selittää,että en kykene,kun en vaan tajua asiaa.Miten sellaista voi setviä ja availla solmuja,ellei ole siitä ymmärrystä? Ei mitenkään.

Kerrankin oli tunne,pitkästä aikaa,että tämä onnistuu.NYT on mein vuoro saada jotain todella ihanaa elämään pitkästä aikaa.

yksi ainoa ilta-äitienpäivän ilta,ei siihen muuta tarvita,kuin selittämättömän kova kipu,jopa synnytyskivut jäävät kakkoseksi,ja pieni ihmeemme punnersi tiensä viemäriin. - Taas kerran.

Täsmälleen samat päivät,10+4,kuin kaksi vuotta sitten,9.6.2009.

Hyvin siis-kuten huomaatte,tiedostan asian laidan,se vaan ei mene jakeluun.
Lillun edelleen jossakin epämääräisessä nesteessä,josta ei ole pääsyä pois,kuin rikkinäisellä pelastuslautalla,jolla ei pääse eteen eikä taaksepäin.

Vedän syvään henkeä,ilmakin on tuhruista ja sakeaa.

Väsymys.

Pelko.

Epäusko.

Typerä toivo.

Pääseekö tästä pois,vai jatkanko ikuisuuteen asti tällä lautalla kellumista?

Lautalla,josta ei ole takeita,kauanko se pysyy miten kuten pinnalla.

Tyhjyys.

Syvä hiljaisuus.


RAKKAUS